keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Lasinalusia muovipusseista!

Reilu vuosi sitten bongasin mahtavan idean jostain sisustuslehdestä; nättien muovipussien uusi elämä lasinalusina! Suurimmaksi haasteeksi näiden teossa olen havainnut nättien muovipussien (riittävän paksujen) löytymisen. 

Ohje, kuinka minä teen lasinaluset: 
Muovipussit silitetään yhteen leivinpaperien/voipaperien välissä 100-150asteella (1 tai 2 palloa, riippuu pusseista ). Tärkeää on silittää keskenään samanvahvuisia pusseja, joiden sulamislämpötila on suunnilleen sama. Aivan ensiksi ei siis kannata silittää kaikkein näteimpiä muovipusseja yhteen, vaan kokeilla samanpaksuisiinn ei-niin-nätteihin pusseihin. Lämpötilan ollessa oikea muovipussi kutistuu hieman, EI kupruile ja lopputuloksena on tasainen levy, jonka sekä ylä- että alaosa ovat tarttuneet toisiinsa kiinni. Levystä leikataan mieluisen kokoiset ympyrät; itse käytin lasien yläreunaa mallina- Lisäksi leikataan n. 2cm:n levyistä "kanttinauhaa", joka taitetaan pitkittäin kahtia ja taitettuun nauhaan leikataan poikittain avoimesta päästä kohti taitetta viiltoja n 1-1,5cm:n välein, jotka menevät lähes taitteeseen saakka pitäen kuitenkin kanttinauhan yhtenäisenä. Ei haittaa vaikka yhteen lasinaluseen joutuu jatkamaan kanttinauhaa/ tekemään sen pienemmistä pätkistä; ommeltaessa kanttauksen lasinalusen reunoihin kannattaa uusi pätkä laittaa limittäin vanhan kanssa, jolloin lopputuloksesta tulee siisti. 

Kivoja lasinalusia olen tehnyt Marimekon pusseista, joissa on paitsi kiva kuvio, pussit ovat myös riittävän paksuja kestääkseen silityksen.


Ruskea-valkokuvioiset olivat ensimmäinen kokeiluni jonkin sisustuskaupan pussista. Harmikseni sisustuskauppa lopetti enkä noin kivalla kuviolla olevia pusseja ole löytänyt enää. :( Pussista ei riittänyt myöskään alusten nurjalle puolelle, joten alapuolta koristaa Alkon beige muovipussi :D.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti