torstai 18. kesäkuuta 2015

Tilkkupeitto vauvalle

Olen jo useamman vuoden ajan tehnyt lähisukuun vauvoille heidän syntyessään tilkkupeitot. Tähän mennessä peittoja on tullut tehtyä kolme kappaletta, juuri pesin kankaat neljänteen uuden vauvan aivan pian syntyessä tähän maailmaan! 



Yllä olevassa kuvassa kummitytölleni tekemä peitto joka on kestänyt monet konepesut ja toimii edelleen päivä- ja päikkäripeittona.

Tässä viimeisimmässä peitossa oli toiveena tyttömäinen väriteema. Kuinkas muutenkaan, väriskaala painottui melkolailla vaaleanpunaisen eri sävyihin. Alla valmiiksi leikatut tilkut. Taas kerran kirosin kunnollisten tilkkutyövälineiden puuttumista ja vannoin jälleen kerran että ei enää koskaan ilman kunnon välineitä. Noh, vieläkään en ole saanut niitä hommattua, joten vielä yksi peitto mennään ilman. Noh, onneksi on sentään hyvät Fiskarsin kangassakset!


Meinasi olla hieman haasteita silloisessa yksiössäni mallailla tilkkuja kuvion hahmottamiseksi... Kuvioksi muodostui vinoraitaa vuorotellen kuviokangas ja yksivärinen vaalpun. kangas. Kahdessa kulmassa on ihanaa vaalean beigeä kukkakangasta, josta vauvan äiti oli tehnyt äitiyskorttiinsa ihanat päälliset. Halusin vähän kyseistä kangasta myös mukaan ikään kuin muistuttamaa myös vauvan odotusajasta.  


Peitto valmistui yllättävän nopeasti. Tilkkutöissä kaiken a ja o on silittäminen. Ompele, silitä, ompele, silitä...... Väliin laitoin muistaakseni joko keskipaksun/ paksun vanulevyn, jotta vauvan on lattialla mukava peiton päällä köllötellä.


Osa kankaista on Tilda-kankaita ja osa Eurokankaan puuvillakankaita. Beigen kukkakankaan alkuperää en tiedä.


Värimaailma on mielestäni hempeä ja useat eri vaalenpunaisen sävyt sointuvat hyvin toisiinsa.




Peiton annoin minun ja siskoni vauvan äidille järjestämissämme baby shower -juhlissa. Peiton lisäksi annoin äidille villasukat, jotka oli yllättäen piirakkasukat.






2 kommenttia:

  1. Voi rakas!! Tykkään tuosta peitosta ihan tosi paljon!!! Sää oot niin taitava serkkuseni!! ❤️
    Halauksin Riepu 😘

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla että peitto oli mieluisa! ❤️

    VastaaPoista