torstai 4. joulukuuta 2014

Piirakkasukat ja pöllölapaset

Tämä postaus on jäänyt jostain syystä roikkumaan muutamaksi kuukadeksi luonnoksiin.. Olen aiemmin tehnyt aikuisille piirakkasukkia Novitan sukkalehden ohjeella. Kummitytön sukkiin sukkamallia miettiessäni piirakkasukat houkuttelivat. Lankana minulla oli Maija-lanka, jota löysin Prismasta. Pyörittelin lukuja ja mallikuviota ruutupaperilla hyvän tovin, tein mallitilkun ja laskin neuletiheyden ja Novitan sivuilta löytyvän sukkaohjetaulukon avulla sain silmukkamäärät selville.



Kavereiksi pikkuisille piirakkasukille tekaisin pöllölapaset, joista tulikin melko suloiset. Lapaset tein peukalokiilalla, jolla niistä tuli 1,5-vuotiaan pieniin käsiin hyvin istuvat ja käsissä pysyvät.


Vielä tarkempaa kuvaa pöllöistä. Pöllöt tein netistä löytämieni palmikkopöllöjen kuvien avulla ja sainkin ensi yrittämällä ihan sopusuhtaiset pöllöt aikaiseksi. Silmät ompelin pienistä puuhelmistä vielä.




1 kommentti: