torstai 29. lokakuuta 2015

Vauvan tilkkupeitto

Kuten aiemminkin olen kertonut, on tapanani ollut ommella lähisukuun syntyville vauvoille tilkkupeitto. Samalle vauvalle, jolle neuloin petroolit villasukat, tein myöskin peiton. Tämä peitto olikin ensimmäinen pikavauvalle ompelemani peitto. Värimaailmaan valikoitui harmaan erisävyjä, sinistä, kultaa ja ruskeaa. Kankaista yksiväriset ovat Eurokankaasta ostettua peruspuuvillaa, kuviokankaat Tildaa ja yhdestä tilkusta löytyy Marimekkoa.


Ensimmäistä kertaa halusin kokeilla kolmioista kasattua tilkkupeittoa. Pientä päänvaivaa aiheutti kolmioiden kärkien kohdistaminen ja työjärjestys. Ilman ohjeita, oman vision ja itse suunnittelemisen takia meinasin hieman turhautua, ennen kuin muodostin itselleni mielestäni loogisen työjärjestyksen ja ymmärsin mitkä kulmat pitää missäkin vaiheessa kohdistaa ja niin edelleen.


Ensi kerralla peiton teon koittaessa aion todellakin hommata ne oikeanlaiset tilkkutyövälineet! Yllättävän kivuttomasti tämän peiton teko kylläkin onnistui, mutta kolmiot eivät aina olleet niin tasakokoisia, kuin tilkkutyövälineillä leikattuina ne olisivat olleet..


Kuten viimeksi tekemässänikin peitossa, löytyy peitosta yksi tilkku samaa kangasta, josta vauvan äiti on ommellut äitiys- / neuvolakorttiin päällisen. Tätä Marimekon kangasta oli valitettavasti melko naftisti jäljellä, joten tämä kolmio piti rakentaa tilkkuillen pienemmistä palasista.. 


Yllättävän hyvin sain kolmioiden kärjet tasattua vaikka epäilinkin hieman onnistumista....


Peiton sisältä löytyy suht paksu vanulevy, koska haluan että peitosta tulee riittävän paksu, jotta vauvalla on miellyttävä köllötellä lattialla.


Vaikka kankaiden leikkausvaiheessa epäröin värivalintoja, sopivat kaikki kankaat mukavasti toisiinsa ja kokonaisuudesta tuli juuri sen tyylinen kuin halusinkin.


Reunojen tikkauksen lisäksi tikkasin kaikkien kankaiden läpi neljästä eri kohden yhden tilkun ympäri, jotta peiton sisälmyksetkin pysyvät paikoillaan pyykinpesukoneessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti