perjantai 6. marraskuuta 2015

Joulua kotiin

Törmäsin jossain askartelulehdessä höyhenistä tehtyihin joulukuusiin. Heti tuli tunne, että meidän koti kaipaa jouluksi juurikin sellaisia kuusia! Pahviakartiot, joiden päälle kuuset väsäsin, löytyivät helposti ja olisihan kartiot vouinut itsekin kartongista tehdä, mutta halusin jämäkät kuuset jotka kestävät myös useamman joulun. Valkoisten höyhenten metsästäminen Oulun seudulta olikin sitten ihan oma projektinsa...  Lopulta joka päivä koulupäivän jälkeen kävin Sinooperissa katsomassa (onneksi koulu sijaitsee keskustassa...), joko tilatut höyhenet olisivat tulleet. Toissapäivänä onnisti; kuorma oli juuri purettu ja ehdin ostaa omani kuusia varten. Olisin nettikaupoista voinut tilata isomman pussin kerralla, mutta kahdeksan euron postikulut vähän tökkivät....


Tigerista ostamani miehen nimeämä Pete-peura pääsi kuusten kanssa metallitarjottimelle. Tarjotin löysi paikkansa arkun ja matkalaukun päältä olohuoneesta.


Kuusista tuli kyllä todella kivat! Untuvaisen lumiset ja peura sopii asetelmaan ihanasti! Vaikka nyt on vasta marraskuun alku, päätin että meille voi tulla joulu jo nyt kotiin, joskin olen nimennyt kaiken talvikoristeiksi.. Tänä vuonna emme halunneet punaista ja tonttujen täyteistä joulua, vaan värimaailmaan valikoitui valkoista, harmaata, hopeaa ja vähän kultaista. Värimaailman ansiosta koristeita voi pitää paljon pidempään, kuin vain sen kuukauden joulun alla..



Jouluaiheiset kuviolliset tyynyliinat tilasin H&M:ltä ja ne pääsivätkin jo heti sohvalle. Vielä kun hakisi varastosta muutaman talvisen koristeen jouluista tunnelmaa tuomaan, niin sitten kelpaa istahtaa glögimuki kädessä tunnelmavalojen valaistessa fiilistelemään tulevaa talvea ja joulua..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti