torstai 12. tammikuuta 2017

Virkattu kori

Välillä tarvii aivot narikkaan -käsityön jota tehdessään voi samalla katsoa televisiota tai jutella.  Ostin jo syksyllä Prismasta Kaupunkilangan Sisäpiha-kudetta. Yksi 500g:n kerä/ rulla maksoi muistaakseni jotain vitosen luokkaa, mielestäni siis varsin edullinen. Kuteen ostopäätökseen vaikutti väri, joka oli täydellisen sävyinen ihan pikkuisen koralliin taittava vanha roosa sekä edullinen hinta. Ensimmäisessä kuvassa näkyy parhaiten kuteen todellinen sävy.

 Ilahduin positiivisesti luettuani trikookuteen vyötteestä, että Sisäpiha on valmistettu vaateteollisuuden ylijäämäpaloista. Ihan mahtavaa, että marketista saa kierrätysmateriaalista valmistettua kudetta näin edullisesti. Kaupungilangan nettisivuilla muistutetaan, että kyseessä on hukkapaloista valmistettu tuote ja sävyt voivat vaihdella reilustikin, joten on suositeltavaa ostaa kerralla yhteen työhön tarvittava määrä kudetta. 


Tein korin pohjaksi ympyrän kiinteillä silmukoilla kerros kerrallaan. Reunoja aloittaessani virkkasin ensimmäisen kerroksen vain takareunoihin kiinteitä silmukoita virkaten, jonka jälkeen jatkoin korin reunaa spiraalina virkaten edelleen kiinteillä silmukoilla. Halusin jonkin pienen jujun koriin ja löysinkin ihanan korin reunuksen Lankavalta. Esteri-korin pitsireunassa on ohjeessa kaksi kerrosta, mutta yllättäen kuteeni ei riittänyt kuin ensimmäiseen kerrokseen...kuinkas muutenkaan! Virkkasin korin siskolleni ja hänen mielestään kori oli hyvä noinkin, joten sellaiseksi se sitten jäi...


Kude oli aivan ihanan pehmeää trikoota ja sen virkkaaminen oli kevyempää kuin esimerkiksi ontelokuteesta virkkaaminen, joka on mielestäni paljon jäykempää.


Tämä väri on vaan jotain niin täydellistä, melkein teki tiukkaa luopua korista....


Noh, hauskahan siitä tuli noinkin. Onpahan jotain muuta, kuin pelkkä tasainen reuna. Täytyy tutustua myös muihin Kaupungilangan tuotteisiin ja ehkä myös virkata itselle Sisäpihasta Esteri-kori, jossa on pitsireunan molemmat kerrokset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti