keskiviikko 9. elokuuta 2017

Jumpsuit vauvalle

Nyt minäkin olen ottanut osaa tähän jumpsuitvillitykseen, joka on ainakin facebookin ompeluryhmissä ollut jo pidemmän aikaa valloillaan! Tämä jumpsuit valmistui jo kesäkuussa ja on jo käyttäjälleen jäämässä pieneksi. Ompelin joustocollegesta jumpsuitin kummitytölle koossa 68. Joustocollege on materiaalina aivan ihana: pehmeää, joustavaa ja kuitenkin paksumpaa kuin trikoo. Kankaat tilasin Kangaskapinalta. 


Kaavan pohjana on Ottobre 4/12 lehdestä löytyvä jumpsuit kaava. Pidensin kaavaa hieman selästä, kavensin kokonaisuudessaan ja pidensin hieman hihoja ja lahkeita sekä tein kaikki resorit pidennettyinä. En myöskään halunnut jumpsuittiin kanttauksia huppuun ja vetoketjun ympärille, vaan ompelin vetoketjun ihan "perinteisesti" kiinni ja tikkasin lopuksi vetoketjun vierestä molemmin puolin.



Ompelin josutocollegesta myös suojapalan vetoketjun yläreunaan, ettei vetoketjun vedin/ kovat reunat pääse käyttäjän leukaa raapimaan.


En halunnut tehdä koko jumpsuittia vuoritettuna, koska se tuli nyt kesäksi käyttöön. Lisäksi aivoni olisivat varmaankin nyrjähtäneet, jos olisin alkanut ensimmäisen jumpsuitin kohdalla pähkäilemään, miten jumpsuitin ompelu kokonaan pussiin onnistuisi. Siistin ulkonäön ja mahdollisimman miellyttävän ja pehmeän käytön takaamiseksi ompelin "hupun pussiin", jolloin niskaan ei jää saumat törröttämään niskassa. Lisäksi tein alavarat piilottamaan vetoketjun kovat reunat nurjalta puolelta.


Seuraavaan jumpsuittiin haluaisin muokata kaavan ainakin takasaumattomaksi, ehkä myös sivusaumattomaksi. Lisäksi kokeilen kummitytön äidin toiveesta jumpsuitia ilman huppua, pienellä resorikauluksella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti