tiistai 8. elokuuta 2017

Turbaanipipo

Ompelin itselleni trikoosta turbaanin jo loppukeväästä. Facebookin ompeluryhmästä sain tämän idean ja toteutin useampaa sieltä löytyttä ohjetta soveltaen. Ainakin täältä blogista löytyy rusetilliseen turbaanipipoon simppeli ohje! 


En halunnut turbaaniini rusettia, vaan ompelin siihen tampin samasta trikoosta kuin turbaanikin on. Turbaaninhan olisi voinut tehdä siten, että siitä tulee kaksinkertainen ja tarvitset ainoastaan neulaa ja lankaa. Minulla oli kangasta hiukan naftisti, joten turbaani on yksinkertainen. Ompelin alareunaan käänteen hunajakennotikillä, joka kivasti sulautui kankaaseen eikä juurikaan pistä silmään. Lisäksi ompelin tampin ompelukoneella putkeksi, jonka sitten ompelin käsin paikoilleen peittämään käsinommellun rypytyskohdan. 


Olenkin kaivannut jotain hieman hienompaa pipoa, joka pelastaa huonon hiuspäivän olematta kuitenkaan perus trikoopipo. Ja ennen kaikkea näyttää lyhyiden hiusten kanssa kivalta!


Tässä kuvassa näkyy paremmin tuo tamppi. Kuinka hankalaa voikaan olla kuvata mustaa trikookangasta, ilman että kuva ylivalottuu ja saa kankaan näyttämään aivan harmaalta!


Sivusta pipo taas näyttää tältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti