perjantai 11. joulukuuta 2015

11. joulukuuta

Miksi en aiemmin ole törmännyt tähän taika- eli suolataikinan hieman fiinimpään sisarukseen soodataikinaan! Taikataikinan kellertävän ja kupruilevan lopputuloksen sijaan soodataikinasta tehdyt koristeet ovat tasaisia ja pinta on kaunis kimaltavan helmiäinen. Soodataikinaan löytyy useita hieman toisistaan poikkeavia ohjeita, mutta itse tein taikinan alla olevalla ohjeella. 

Soodataikinan ohje:

1dl maissitärkkelystä
2,5dl soodaa
1,25dl vettä

1. Laita kaikki ainekset kattilaan.
2. Kuumenna seosta miedolla lämmöllä liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes taikina alkaa paksuuntua.
3. Taikinan ollessa kiinteää, siirrä taikina kulhoon. Voit varovasti muotoilla taikinasta pallon, varo polttamasta sormiasi!
4. Peitä kulho kostealla liinalla/ talouspaperilla ja vie ulos hetkeksi jäähtymään,

Taikinan jäähdyttyä voit alkaa työstää massaa. Massaa voi käsitellä samalla tavalla kuin taikataikinaakin. Älä kauli massasta 0,5cm ohuempaa, sillä liian ohuet koristeet voivat rikkoontua kuivuttuaan. Anna kuivua huoneenlämmössä yön yli.



Kaulittuani levyn painelin lumihiutaleleimasimilla kuvioita taikinan pintaan. Minä tein soodataikinasta pyöreitä ja sydämen mallisia koristeita, joihin tein lopuksi pillillä ripustuslankaa varten reiät. Koristelemattomasta levystä leikkasin myös tähtiä, joiden käyttötarkoitus selviää myöhemmin joulukuussa.

Tekemiäni koristeita aion käyttää somisteina joululahjojen paketoinnissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti